Musiikkiterapia

Musiikkiterapia on on yksi kuntoutus- ja hoitomuodoista, jossa keskeisessä osassa on musiikki ja sen eri elementit. Terapia voi pitää sisällään soittamista tai laulamista, mutta musiikin kuuntelu, liikkuminen, kirjoittaminen ja musiikkimaalaus voivat myös olla osana tavoitteiden saavuttamisessa. Erityisiä musiikillisia taitoja se ei kuitenkaan vaadi, vaan luova terapiamuoto voi tukea kenen tahansa hoitoa kun sanallinen ilmaisu tuntuu vaikealta. Erityisesti lasten ja nuorten parissa tämä hoitomuoto voi auttaa käsittelemään tunteita ja myös nostaa mielenkiintoa terapiahoitoja kohtaan. Musiikkiterapiaa tarjotaan esimerkiksi kouluissa, vanhustenhoidossa, kehitysvammalaitoksissa, erikoissairaanhoidossa ja sosiaalihuollossa.

Menetelmä

Ajatus siitä, että musiikilla on parantavia vaikutuksia on ollut tutkimusten kohteena jo pitkään. Jo toisen maailmansodan aikana musiikkia alettiin käyttää veteraanien hoitojen yhteydessä ja silloin huomattiin myös tarve alan koulutukselle. Terapiaa käytettiin niin fyysisten kuin psyykkisten traumojen käsittelyyn ja sen positiivinen vaikutus huomattiin.

musiikkiterapiaa

Musiikkia käytetään terapiassa välineenä ja luova prosessi ei vaadi taitoa eikä etukäteen opettelua. Monet mahdollisuudet antavat terapialle enemmän vaihtoehtoja ja sen avulla voidaan saada myönteisiä tuloksia niin psyykkisiin kuin neurologisiin, fyysisiin ja sosiaalisiin hoitoihin. Musiikkiterapia sopii kaikenikäisille, sillä tavoitteet ja sisältö sovitaan yhdessä hoitavien tahojen kanssa, asiakkaan tarpeet, toiveet ja kuntoutus huomioiden. Vaikeita aiheita voidaan käsitellä turvallisesti, musiikki vaikuttaa alitajuntaiseen mielenmaisemaan ja rauhoitaa sekä tuottaa mielihyvää. On mahdollista järjestää musiikkiterapiaa yksilökäynteinä, jolloin käynnit voidaan muokata hoidon tarpeen mukaan ja henkilökohtaisemmat asiat saadaan esiin paremmin. Ryhmäterapiaa on myös helppo järjestää musiikin kanssa, tällä tavalla voidaan luoda mahdollisuuksia sosiaalisiin tilanteisiin ja yhdessä käydä läpi tunteita. Ryhmien koko voi vaihdella ja jokaisen oman hoidon tavoitteet otetaan huomioon, ilman että omaa tilanteesta käytäisiin läpi liian henkilökohtaisia asioita.

Kohderyhmät

Nuoret voivat hakeutua vuorovaikutukseen, kehitykseen tai tunne-elämään liittyvissä ongelmissa musiikkiterapian pariin. Itsensä ilmaiseminen ja tunteiden huomaaminen sekä käsitteleminen voivat olla nuorelle vaikeita asioita, jolloin musiikki voi olla hyödyllinen lisä hoitoa ja sen tehokkuutta. Keskustelu on tärkeä osa terapiaa, mutta se ei ole kaikille helppoa, varsinkin jos taustalla on esimerkiksi mutismia, autismikirjon häiriöitä tai vaikeuksia kommunikaation kanssa. Puhuminen kuitenkin voi olla vaikeaa kenelle tahansa, jolloin voi olla hyvä huomioida muut vaihtoehdot. Terapian pyritään olemaan mahdollisimman kannustava, jotta opiskelu- ja toimintakyky säilyisi hyvänä. Musiikki on turvallinen tapa purkaa tunteita ja terapia voi antaa keinoja, joita voi itse hyödyntää omassa arjessaan.

Music Therapy for Addiction

Kuntoutushoidot riippuvuuteen voivat sisältää musiikkia ja silloin tavoitteena ovat työelämään paluu, vuorovaikutustaitojen lisääminen sekä sosiaalisten tilanteiden kanssa pärjääminen. Menetelmät, joita musiikkiterapiassa käytetään vaihtelevat ja käynnit on helppo muokata sopivaksi, oli kyseessä sitten lapsi, nuori tai aikuinen. Kynnys musiikkiterapian aloittamiseen voi tuntua pienemmältä monille ja itselle merkityksellinen musiikki on isossa osassa tehokkuutta. On huomattu, että musiikki on tuonut lisää motivaatiota monille ja auttanut sitoutumaan, myös pidempi kestoiseenkin, terapiaan. Yksi musiikkiterapian muodoista on vibro- ja fysioakustinen hoito, jossa käytetään matalataajuista siniäänivärähtelyä. Tämän terapian tavoitteena rauhoittuminen sekä rentoutuminen ovat ensisijaisia. Siniääni auttaa esimerkiksi lihaksia rentoutumaan ja parantaa verenkiertoa ja sitä voidaan käyttää joissakin tilanteissa fysioterapian korvikkeena, jos se ei itselle sovellu. Vibroakuuttista hoitoa voidaan käyttää osana terapiaa tai sille voidaan suunnitella kokonaan oma hoitojakso. Nämä hoidot ovat turvallisia ja sivuvaikutusten välttämiseksi se aloitetaan rauhallisesti miedolla voimakkuudella. Yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat päänsärky ja huimaus, mutta ne voivat hävitä ensimmäisten kertojen aikana. Musiikkiterapiaan voi hakeutua lääkärin lähetteen kanssa, omalla asuinalueella olevat psykiatriset poliklinikat voivat tässä auttaa ja kuten muuhunkin terapiaan, myös musiikkiterapiaan voi saada apua kustannusten kanssa.

Äänitä musiikkia kotona niin kuin ammattilaiset

Nykään internetin aikakautena on helppoa saada oman käden jälki näkyviin suurille ihmisjoukoille. Netistä löytyy useita alustoja, jotka keräävät myös uutta, tuoretta musiikkia ja esittelevät sitä muille käyttäjille. Yksi suurimmista suomalaisista yhteisöistä on Mikseri. Jotta oma luomus saisi ansaitsemansa arvostuksen ja huomion, tulee kappaleen olla miellyttävä kuunnella ja äänen laadun hyvä. Lue lisää ”Äänitä musiikkia kotona niin kuin ammattilaiset”