Musiikin vaikutus yhteiskuntaan

Sanotaan, että musiikki on terapiaa. Ja sitä se onkin. Ihminen rentoutuu musiikkia kuunnellessaan. Toisaalta musiikin parissa voidaan myös rehkiä, pitää siivouspäiviä tai jumpata. Musiikki voi antaa rytmiä tekemiseen ja toisaalta se voi myös auttaa nukkumaan. Musiikin vaikutukset ihmiseen ovat loputtomat. Itseasiassa musiikki vaikuttaa myös ihmisaivoihin monin eri tavoin. Tutkitaan hieman, miten musiikki on vaikuttanut ja vaikuttaa nykyäänkin yhteiskuntaan.

Kulttuuri

Musiikkia kuulee joka puolella. Moni kuuntelee aamulla herätessään radiota, matkalla töihin soi automankka ja monen työpaikassa odottaa taas radiokanava. Musiikki on läsnä joka hetkessä. Musiikki kuuluukin vahvasti nykyajan kulttuuriin ja radiot soittavat taustamusiikkia, minne tahansa menemmekin. Ja jos radio ei soi, kuunnellaan korvanapeilla omaa mielimusiikkia.Musiikkikulttuuri määrää myös jonkin verran muotia. Musiikkikanavat esittävät musiikkivideoita ja niitä katsotaan myös todella ahkerasti YouTubesta. Fanit huomaavat nopeasti artistin yllä komeilevat upeat vaatteet ja itselle on aivan pakko saada samanlaiset. Ilmiön voi huomata varsinkin nuorten keskuudessa. Musiikki voi antaa ihmisille rohkeutta olla oma itsensä ja toteuttamaan itseään juuri niinkuin haluaa. Monet artistit kuuluttavatkin erityisesti sen perään, että kaikkien tulisi aina olla rohkeasti oma itsensä, välittämättä muiden mielipiteistä. Fanit kuuntelevat omaa suosikkiartistiaan, joten viesti menee varmasti perille.Moni kuuntelee musiikkia sen tärkeän sanoman vuoksi. Jotkut bändit ovat keskittyneet tekemään musiikkia nimenomaan sanoman esiintuomisen vuoksi ja he saavatkin äänensä helposti kuuluville. Kantaa otetaan niin yhteiskunnallisiin asioihin, politiikkaan ja muihin puhuttaviin aiheisiin. Julkisuuden henkilö saa mielipiteensä helposti suuren yleisön kuuluville ja näin asioihin voidaan saada muutosta.

Musiikki yhdistää

Musiikki yhdistää

Musiikki tuo ihmiset yhteen erilaisten tapahtumien muodossa. Kunnat järjestävät erilaisia musiikkitapahtumia, joissa lauletaan tai kuullaan livemusiikkia. Perheille järjestetään laulu-leikkikerhoja ja lapsille muskareita. Musiikki on voima, joka vetää puoleensa ja yhä useampi lapsi harrastaa tai haluaa harrastaa jossain vaiheessa elämäänsä jotain musiikkiin liittyvää. Musiikki liittyy myös muihin harrastuksiin. Yksi suosituista harrastuksista on tanssi. Ihmiset kerääntyvät yhteen tanssimaan ja taas jälleen on musiikki yhdistänyt ihmisiä ja uusia ystäviä syntyy. Tanssiryhmät taas voivat viihdyttää suurta yleisöä teattereissa, tapahtumissa, laivoilla tai vaikkapa ravintoloissa. Joissain kulttuureissa tanssi on vahva osa ihmisten elämää ja tanssin avulla voidaan ilmaista itseään monin eri tavoin.Jos mietitään musiikkitapahtumia suuremmassa mittakaavassa, tulee tietysti ensimmäisenä mieleen musiikkifestivaalit. Niitä järjestetään Suomessakin todella paljon ja ne yhdistävät jopa kymmeniä tuhansia kerralla. Musiikki soi kovaa ja oman lempiartistin näkeminen nostaa mielialan pitkäksi aikaa. Lisäksi muiden samanhenkisten ihmisten näkeminen suurena joukkona voi nostaa itsetuntoa ja itsevarmuutta. Festivaaleilla voi siis olla monenlaista hyötyä.

Musiikki auttaa stressiin

Musiikilla on todettu olevan lieventävä vaikutus stressiin. Se, millaista musiikkia kuunnellaan, riippuu aivan henkilöstä. Toinen kokee rauhallisen musiikin auttavan parhaiten, kun taas toinen kokee raivokkaan metallimusiikin olevan parasta lääkettä stressiin. Tiesitkö, että musiikki aktivoi aivojen jokaista osa-aluetta? On tutkittu, että musiikki voi muuttaa ihmisen mielialaa ja se voi jopa tehdä ihmisestä fiksumman. Itseasiassa on jopa tutkittu ammattimuusikoiden aivoja ja heillä on todettu olevan keskivertoa parempi muisti, kognitiiviset ja auditiiviset kyvyt. Musiikin harrastaminen parantaa siis aivojen eri osa-alueita ja siksi musiikkia voidaan suositella kaikille.Mutta vaikka henkilö ei itse soittaisi musiikkia, voi riittävä musiikinkuuntelu vaikuttaa ihmisen aivoihin positiivisesti. Musiikkia suositellaan siksi jokaiselle,  missä muodossa tahansa. Sen avulla voit oppia toimimaan paremmin arjessa, muistisi ja jopa koordinaatiokykysi voivat parantua.